Muinaista tietoa

Jaakko katseli ulos ikkunasta kun huoneen ovi avautui kohteliaan koputuksen saattelemana. Kulmat kurtussa hän käänsi katseensa kohti huoneeseen astuvaa nuorta miestä. Jaakkoa ei ärsyttänyt se, että hän oli joutunut odottamaan huoneessa oman arvionsa mukaan jo useamman tunnin ajan (varmuutta hänellä ei asiasta ollut, sillä huoneessa ei ollut kelloa), vaan siksi, että hänen lintujenkatselutuokionsa oli keskeytetty. … Lue lisää

Ennustus

Maanantai Löysin taivutetun lusikan pihapolun varrella kasvavan pensaan juurelta. Olin huomannut sen ilta-auringon säteiden osuessa siihen. Tarkastelin lusikkaa. Se oli taivutettu keskeltä siten, että sen pesän pohja oli lähes kiinni varressa.  Se oli puhdas ja ruosteeton. Se ei ollut viettänyt ulkona pitkää aikaa. Gabriel, ajattelin. Yrittikö hän kirota minut, vai oliko lusikka vain merkki hänen … Lue lisää