Jaakko katseli ulos ikkunasta kun huoneen ovi avautui kohteliaan koputuksen saattelemana. Kulmat kurtussa hän käänsi katseensa kohti huoneeseen astuvaa nuorta miestä. Jaakkoa ei ärsyttänyt se, että hän oli joutunut odottamaan huoneessa oman arvionsa mukaan jo useamman tunnin ajan (varmuutta hänellä ei asiasta ollut, sillä huoneessa ei ollut kelloa), vaan siksi, että hänen lintujenkatselutuokionsa oli keskeytetty. Räkättirastas rakensi pesää sairaalan sisäpihalla kasvavaan puuhun.
– Mainiota, nyt olettekin hereillä. Nukuitte, kun piipahdin täällä edellisen kerran, enkä tohtinut herättää teitä. Niin hurjan kaatumisen jälkeen tarvitseekin paljon lepoa, nuori mies puheli pirteästi. Jaakon otsa pysyi kurtussa. Niinpä niin, hän ajatteli. Heräsin kyllä, kun viimeksi narisuttelit ovea. Olisit voinut tulla tarkistamaan uudelleen hieman aikaisemminkin. Ääneen hän sanoi:
– Olen ollut kyllä hereillä jo jonkin aika. En löytänyt kutsunappia. Yritin huudella perääsi.
Nuori mies asteli Jaakon sängyn vierelle ja istuutui satulatuoliin.
– Pahoittelen, että jouduitte odottamaan, hän sanoi, – tässä sairaalassa ei olekaan enää langallisia kutsunappeja. Siihen liittyen minulla onkin kysymys. Mutta ensin joudun pahoittelemaan uudelleen. Teillä ei ollut terveysmonitoria mukananne, kun teidät tuotiin tänne. Emme löytänyt implanttejakaan. Meidän täytyi tutkia tavaranne ja löysimme ajokortin lompakostanne. Se kertoi meille nimenne ja henkilötunnuksenne. Potilaidemme yksityisyys on meille ensiarvoisen tärkeää, ja tavaroidenne penkominen oli selkeästi tuon periaatteen vastaista. Haluaisimmekin tarjota teille neljänkymmenen prosentin alennuksen kaikesta vierailunne aikana saamastanne hoidosta, mikäli ette nosta kannetta sairaalan johtoa tai sen yhteistyökumppaneita vastaan.
Huvittunut ilme levisi Jaakon kasvoille. Piruparka, hän ajatteli. Meinasi hengästyä kaiken tuon juristipuheen aikana.
– Kaikki kunnossa, hän sanoi, – tajuttoman kaverin lompakon tarkistaminen on ihan maalaisjärjen mukaista. Ja hyväksyn tarjouksen mielelläni. Mutta miten tämä liittyy siihen, ettei teillä ole kutsunappeja?
Tieto raastuvalta välttymisestä rentoutti nuorta miestä silmiin nähden.
– No, hän sanoi kevyesti naurahtaen, – jos terveysmonitorinne olisi mukananne, olisitte voinut kutsua minut sen avulla. Mutta nyt tärkeämpiin asioihin: en löytänyt terveystietojanne yhdestäkään tietokannasta. Voisitteko kertoa minkä hyvinvointiyrityksen asiakas olette? Se auttaisi rajaamaan hakua. Tai jos tiedot ovat aliaksen takana, kertoisitteko mikä se on? Pystymme tarjoamaan teille parasta mahdollista hoitoa, kunhan meillä vain pääsy terveystietoihinne.
Jaakko vastasi vuorostaan nauraen:
– Ei minulla ole mitään semmoisia vempaimia. Enkä ole minkään yrityksen asiakas. Löydät mitä tarvitset kunnallisen terveyskeskuksen arkistosta. Tiedot saattavat olla hieman vanhentuneita, en ole nähkääs käynyt lääkärissä kohta… kahteenkymmeneen vuoteen.
Nuori mies tuijotti Jaakkoa epäuskoisena.
– Teistä ei ole terveystietoja edelliseltä kahdelta vuosikymmeneltä? hän änkytti.
– Ei ole ollut tarvetta. Olen terve kuin pukki. No, hammas vaivasi jokunen vuosi sitten, mutta hoidin asian itse, Jaakko vastasi. – Katsos tätä, hän jatkoi ja avasi suunsa. Hänen purukalustossaan oli ammottava aukko siinä kohdassa, mistä hän oli vääntänyt kaksi poskihammasta irti. Nuori mies katsoi Jaakkoa kauhuissaan. Jaakko jatkoi:
– Mutta katso ihmeessä tietoni läpi. Sieltä pitäisi löytyä jännä juttu siitä, kun löin kirveellä polveeni vuonna nolla viisi.
Jaakko olisi halunnut näyttää myös polveansa, mutta housunlahkeen käärimisessä olisi ollut liian kova homma.
– Olen pahoillani, nuori mies sanoi ääni väristen, – emme saa enää tietoja julkiselta puolelta. Kaikki on nykyään yritysten järjestelmissä.
*
Nuori mies pyysi Jaakkoa odottamaan ja poistui huoneesta. Jaakko jatkoi lintujen katselua. Räkättirastaan heila oli saapunut paikalle. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua nuori mies tuli takaisin tarjotinta kantaen.
– Okei, hän sanoi, – ennen kun pääsette lääkärin juttusille, teille täytyy laittaa monitori. Voitte lainata sairaalan laitetta…
Jaakko keskeytti hänet:
– Lainata vai vuokrata? Saako siitäkin saman alennuksen?
Hän katseli huvittuneena, kun nuorempi mies pohti asiaa.
– Tuota, minun täytyy tarkistaa asia laskutuspuolelta. Joka tapauksessa, mikä tuntuisi sopivimmalta? Meiltä löytyy rannekkeita, sormuksia, suppoja…
Jaakko nosti vasemman kätensä ilmaan ja esitteli sormessaan killuvaa kultasormusta.
– Kun menin naimisiin päätin, etten käytä muita sormuksia. Ja perseeseeni en halua työntää tällä kertaa mitään. Jos se on teille niin tärkeää, niin voin ottaa rannekkeen.
Nuori mies pujotti räikeän oranssin rannekkeen Jaakon ranteeseen.
– Antaisitteko puolisonne yhteystiedot jotta voimme ilmoittaa hänelle, että olette täällä? Hän on varmaan jo kovasti huolissaan.
Jaakko katsoi hoitajaansa silmiin ja lausui liioitellun vakavasti:
– Hän kuoli kaksikymmentä vuotta sitten.
*
– No niin. Ranneke on yhdistetty tähän pädiin, nuori mies sanoi ja ojensi lasista ja alumiinista kasatun laitteen Jaakolle. – Kun olette valmis, pääsette puhumaan lääkärille painamalla tuosta, missä lukee Vastaanotto.
Jaakko kohotti kulmiaan.
– Mitä, eikö kukaan tule tänne katsomaan minua? Luulisi, että he haluaisivat nähdä tämän päässäni olevan vekin oikein kunnolla.
Nuori mies katsoi Jaakkoa kärsivällisesti.
– Pädissä on tosi hyvä kamera. Aloittakaa vain kun olette valmis. Ja ai niin. Kun tarvitsette jotain, voitte sanoa sen rannekkeelle.
Jaakko hymyili vilpittömästi.
– Nyt minulla on sitten kutsunappi. Kiitos sinulle. Hei kuule, mikä sinun nimesi on?
Nuori mies vastasi Jaakon hymyyn.
– Minä olen Karri.
*
Jaakko potki peiton päältään välittömästi, kun Karri poistui huoneesta. Hänen virtsarakkonsa oli räjähtämäisillään. Hän ei ollut halunnut sanoa siitä Karrille. Olisi vain alkanut hössöttää ja varmaan halunnut vielä ravistaakin puolestani, Jaakko ajatteli. Hän heilautti jalkansa vuoteen reunan yli ja nousi seisomaan. Kirkkaat pilkut täyttivät hänen näkökenttänsä. Hän tunsi kaatuvansa eteenpäin. Viime hetkellä hänen onnistui päästä tasapainoon ja lösähtää takaisin sängyn reunalle istumaan. Kylmä hiki valui hänen otsallaan. Hengiteltyään hetken hän nosti oranssin rannekkeen suunsa eteen.
– Pitäisi päästä vessaan, hän mutisi laitteeseen.
Hetkeä myöhemmin huoneen ovi avautui ja pieni robotti rullasi sisään. Sen ojennetussa kromikädessä oli sorsa. Tuo on oikeastaan ihan kätevä vehje, Jaakko ajatteli ja katsoi robottia ihailevasti.
*
Robotti kurvasi tiehensä täysi virtsapullo mukanaan. Jaakko poimi Karrin antaman pädin käteensä. Hoidetaanpa tämä saman tien, Jaakko ajatteli ja kosketti Vastaanotto-painiketta. Virtuaalisten korttien pino levisi ruudulle. Tavoitettavissa olevien lääkärien nimiä ja valokuvia. Jaakko oletti löytävänsä tietoa kunkin lääkärin erikoisosaamisalueesta, mutta niiden sijaan kunkin lääkärin kortissa luki kuvauksia kuten puhelias ja tukeva, suorasanainen ja asiallinen, empaattinen ja vilpitön. Jaakko huokaisi. Koko maailma on menossa päin helvettiä, hän ajatteli.
Hän valitsi suorasanaisen ja asiallisen Robertin. Jaakko tökkäsi ruudulla olevaa korttia. Kortti pyörähti vinhasti ja Robertin kasvot täyttivät ruudun. Hänen valokuvansa heräsi välittömästi henkiin ja alkoi puhua:
– Hyvää päivää, Jaakko.
Jaakko vastasi tervehdykseen nyökkäyksellä.
– Päivää, lekuri. Et kuitenkaan vaivautunut raahautumaan tänne asti?
Robert vastasi kuivasti:
– Tässähän minä olen, enkö vain?
– Niin, periaatteessa kyllä. Tarkoitin, että olisit sentään voinut raahustaa huoneestasi tänne tapaamaan minua, Jaakko vastasi yhtä kuivasti. – Aivan, et taida olla edes samassa rakennuksessa?
Robert nyökkäsi.
– Olet oikeassa. Voisimmeko kuitenkin käydä jo itse asiaan? Sain kuulla, että terveystietonne eivät ole saatavilla. Se ei käy päinsä. Ambulanssin henkilökunta joutui ottamaan riskin kun he alkoivat hoitaa teitä. Ihan ensimmäiseksi minun täytyy saada kaikki tietonne, ennen kuin voin määrätä jatkotoimenpiteitä.
Jaakko kurtisti jälleen kulmiaan.
– Kerroin jo apupojallesi, että tietoni löytyvät kunnalliselta puolelta. Mutta tässä perusasiat, jos niin vaadit: ei allergioita, en polta, tilkan konjakkia nautin aina silloin tällöin. En ole lihava, näen ihan riittävän hyvin ja pääni on terävä kuin partaveitsi. Olen jo vanha, myönnän sen, mutta minussa ei ole muuta vikaa kuin tämä vekki otsassani. Etkö voisi vain lähettää jotakuta ompelemaan minulle tikit, sitten voinkin jo lähteä lätkimään?
Robert huokaisi.
– Okei, kiitos näistä, mutta tarvitsen vielä paljon lisätietoja. Ranteessasi olevan monitorin mukaan voitte juuri nyt ihan hyvin, mutta teidän täytyy viettää ainakin yksi yö täällä, jotta saamme myös unenaikaiset mittaukset tehtyä. Ja ennen kuin voin tehdä kirjauksia, teidän tulee solmia sopimus hyvinvointiyrityksen kanssa. Esittelikö Karri jo saatavilla olevat vaihtoehdot teille?
Jaakko ei voinut uskoa kuulemaansa.
– Mihin tarvitset niin paljon tietoa? Kyseessä on ihan tavallinen haava. Antakaa minulle neulaa ja lankaa. Voin ommella sen umpeen itse, mikäli vastuukysymykset ja muu hevonpaska huolettavat. Enkä aio tehdä sopimusta yhtään kenenkään kanssa. Kirjaa tämä käynti kunnallisiin tietoihini. Ja jos et pääse niihin käsiksi, kirjaa tiedot paperille ja postita ne, ihan sama minulle.
Robert oli taipumaton.
– Olette oikeassa, kyse on vastuusta. Kuulkaahan, mitä nopeammin solmitte sopimuksen ja annatte minulle tarvitsemani tiedot, sitä nopeammin voimme jatkaa hoitotoimenpiteitä. Antakaas kun esittelen teille edullisimman saatavilla olevan hoitosopimuksen.
Robert jähmettyi hetkeksi aloilleen. Hän tuijotti Jaakkoa ilmeettömästi. Jaakko oli aikeissa kysyä, että oliko yhteys jumissa, mutta Robert heräsi siinä samassa uudelleen henkiin.
– Siinä. Tämän sopimuksen vähimmäisvoimassaoloaika on vain puoli vuotta. Se kattaa tämän ja mahdolliset jatkokäynnit, etenkin kun saatte lupaamamme alennuksen.
Robertin kasvojen vierelle ilmestyi kortti. Siihen kirjattu hinta sai Jaakon silmäkulman nykimään.
– Tämä on aivan mieletöntä! Särkylääkkeet ja muutama tikki eivät millään voi maksaa noin paljoa. Mielummin maksan könttänä sen minkä olen velkaa lähtiessäni täältä.
Robert jähmettyi uudelleen. Ruudulla olleet tiedot päivittyivät.
– Käyntinne on maksanu toistaiseksi tämän verran. Ja siihen tulee vielä lisää kuluja ennen kuin olette valmiina kotiutettavaksi.
Jaakon suu loksahti auki.
*
Jaakko istui vuoteella kädet puuskassa. Hän oli sanonut Robertille tarvitsevansa hetken aikaa miettiä asioita. Jäällä liukastuminen alkoi tuntua hänestä pahimmalta asialta joka hänelle oli koskaan käynyt. Hänen kaikki säästönsä katoaisivat savuna ilmaan jos hän maksaisi sairaalakäynnistä aiheutuvat kulut ilman hoitosopimusta. Ja niistä sopimuksista ei ole sitten mitenkään helppoa päästä eroon, hän ajatteli. Keksivät kaikenlaisia tekosyitä ja olen maksumiehenä lopun ikääni. Hän huokaisi syvään. Semmoista se nykymeno on. Sopimuksen solmiminen ei sentään ajaisi minua välittömästi vararikkoon. Eikä minulla ole tätä maallista taivalta enää kovin montaa vuotta jäljellä. Mikään yritys ei pääse hyötymään minusta liian pitkää aikaa. Hän poimi pädin uudelleen käsiinsä ja kosketti ruutua. Lääkärin kortti pyöri ja kasvoi hänen edessään… mutta ruudun toisella puolella ei ollutkaan Robert. Jaakko oli tökännyt ruutua väärästä kohdasta. Häntä vastassa oliki puhelias ja tukeva Katja.
– Hei Jaakko, onpa kiva kun soitit uudelleen. Olemmekos nyt valmiita jatkamaan hoitoasi? Joko valitsit kenen kanssa haluat solmia hoitosopimuksen? Katja tiedusteli kirkkaalla äänellä.
– Kyllä, mietin asiaa ja… Jaakko aloitti, mutta vaikeni sitten.
– Jatka vain. Mitä sinä ajattelit?
– Tuota, miten sinä tiedät näistä asioista? Puhuin äsken Robertin kanssa.
Katja nyökkäsi lempeästi hymyillen.
– Jaamme keskenämme kaiken tiedon potilaistamme. Näin sinun on helppo jatkaa asiointia sellaisen lääkärin kanssa, joka vastaa kulloistakin mielialaasi.
Jaakko sulki yhteyden. Epäilys alkoi kalvaa häntä. Hän tökkäsi jälleen eri lääkärin korttia. Tällä kertaa ruudulle ilmestyi empaattinen ja vilpitön Leena.
– Tervehdys Jaakko. Ymmärrän, että juuri sinulle sopivan hoitosopimuksen valitseminen voi olla hankalaa, etenkin kun et ole tottunut nykyaikaisen terveydenhoitojärjestelmän toimintaan. Voin auttaa sinua kaikissa…
Jaakko keskeytti Leenan:
– Nimeä kaikki Suomen presidentit Kekkosen jälkeen.
– Hehän ovat Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Niinistö, Stubb, Purra, Orpo, Purra…
Jaakko löi luurin myös Leenan korvaan. Olisi pitänyt arvata, hän ajatteli. Yksikään ihminen ei muistaisi Halosta. Minähän en ala maksamaan tekoälylääkärien jaarittelusta.
*
Jaakko istuutui vuoteen reunalle ja laski jalkansa lattiaa vasten. Hän nousi seisomaan hitaasti ja varovaisesti. Tällä kertaa hän pysyi tolpillaan. Hän köpötteli vessaa kohti. Matkan varrella hän raotti huoneen nurkassa seisovat kaapin ovea. Hänen vaatteensa oli viikatu siististi hyllyille.
Hän katsoi kelmeän loisteputken valaisemia kasvojaan peilissä. Varoen hän siirsi syrjään hänen otsalleen asetetun siteen. Hyytyneen veren muodostama köntti näytti karulta. Ensihoitajat olivat sitoneet hänen päänsä häthätää matkalla sairaalaan, luultavasti ajatellen, että varsinainen haavan sulkeminen tehtäisiin pikaisesti. Jaakko kostutti paperipyyhkeitä juoksevan vesihanan alla ja pyyhki otsaansa. Hyytyneen veren alta paljastuva haava ei itsessään näyttänyt kovin pahalta, joskin se alkoi vuotaa saman tien uudelleen. Ei sitä voi tuollaiseksi jättää, Jaakko ajatteli. Hän veti siteen takaisin haavan päälle ja palasi vuoteeseen.
*
– Voisiko Karri tulla käymään?” Jaakko kysyi rannekkeelta.
Hetken kuluttua Karri purjehti huoneeseen.
– Miten voin olla avuksi? Haluaisitteko jotain syötävää?
Jaakko pudisti päätään.
– Ehkä hieman myöhemmin, kiitos. Kuules Karri, voisitko tuoda minulle kynän ja paperia? Lääkärit tarvitsevat terveystietoni ja ajattelin, että on parasta, että kirjoitan ne. Saan asiat oikeaan järjestykseen, ymmärrät varmaan.
Karri katsoi Jaakkoa hymyillen.
– Se kuulosaa järkevältä. Tiesittehän, että voitte kirjoittaa tiedot myös pädillä?
Jaakko levitteli käsiään anteeksipyytävästi.
– Voi kuule, minä tein työurani metsissä ja tehtaissa. En ikinä oppinut oikein käyttämään näitä hipaisulaitteita. Kynällä asia sujuisi jouhevammin, jos siitä ei ole liikaa vaivaa.
Siinä kesti tovi, mutta lopulta Karri palasi huoneeseen paperinippu kädessään.
– Pahoitelen, kun näiden hakemisessa kesti, hän sanoi, – mutta löysin kuin löysinkin paperia. Ja melko hyvän oloisen kynän!
Jaakko otti tuomiset vastaan ja vinkkasi Karrille silmää.
– Huikkaan, kun olen saanut homman valmiiksi.
Jaakko tarttui toimeen. Sivu sivun perään täyttyi nopeasti. Saatuaan kahdeksan arkillista valmiiksi hän nosti rannekkeen suunsa eteen.
– Karri, tästä tuli aikamoinen pamfletti. Löytyisikö täältä vielä nitojaa? Tiedätkö, mikä se on?
Karri palasi huoneeseen ja ojensi nitojan Jaakolle.
– Sinulta hoituu homma kuin homma, Jaakko sanoi ja asetteli nitojan paperipinon yläkulmaan. – Ei kun hetkinen, hän huudahti, – unohdin kirjoittaa siitä jalkasieniepisodista. Häijy juttu. Tässä menee vielä vartti, voitko tulla sitten takaisin?
Karrin jälleen poistuttua Jaakko hyppäsi pystyyn ja marssi rivakasti vessaan. Hän puhdisti haavan uudelleen ja siveli sitä käsidesillä. Perkele kun kirvelee, hän ajatteli hampaat irvessä. Mutta tämä kirvelee vielä enemmän. Hän painoi nitojan otsaansa vasten.
*
– Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, olisi ollut parempi, jos olisit jättänyt ne paperit niittaamatta. Minun pitää irrottaa paperit toisistaan ennen kuin laitan ne skanneriin, Karri höpötti astuessaan huoneeseen. Hän jähmettyi aloilleen ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen. – Jaakko, missä olette?
Siististi nidottu paperinippu odotti vuoteella. Sen sivut olivat täynnä kauniita luonnoksia puista, kukista ja räkättirastaista.
Sairaalan edustalla robottitaksi kiihdytti tiehensä. Taksin takapenkillä kyyristeli vanha mies. Hänen päätään jomotti aika lailla.